sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kori

Viimeisiä ompeluja viedään ennen muuttoa. Tällaisen korin ompelin keittiöön, että saan tuttipullot piiloon. Vasta jälkikäteen tuli mieleen, että näinköhän se sopii uuteen keittiöön mutta samapa tuo, näille on aina käyttöä.
 
 

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Putkihuivi

Ostin pari kesää sitten Marimekon palalaarista napapiiriltä vaikka minkälaisia kankaita. Tämä pätkä oli niin kapea etten keksinyt sille mitään käyttöä, kunnes löysin putkihuivit. Tosimummon ohjeella tuli oikein kiva.


perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kankaita

Huomasin joku aika sitten, että Lieblingsstücke-kangaskauppa on ihan meidän lähellä ja tänään pääsin sinne vihdoin ostoksille. Olin asettanut itselleni budjetin, koska arvasin, että sieltä saa vaikka mitä ihanaa. Tokihan se ylittyi mutta ei nyt ihan kauheasti :)
 
Kankaat itselle
 
 
Kankaat pienelle pojalle
 


Harmi vaan, että me muutetaan ensi viikolla, enkä pääse heti tositoimiin. Uudessa kotona onkin sitten kiva ommella omassa ompeluhuoneessa :)
 

 


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Haaste

Olen saanut haasteen sekä Hannella-, että Choko Kanel-blogeista. Olen todella huono tällaisten haasteiden kanssa mutta idea on sinänsä kiva, että saadaan myös uusia blogeja esille.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.
 
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
 
Mä vastaan kiltisti molempien kysymyksiin mutta haaste jää mun osalta siihen. Olisi kiva päästä nimittäin vielä ompelemaan, kun pieni poikakin jo nukkuu :) Tuolta ylhäältä voitte kuitenkin käydä tutustumassa molempien blogeihin.

1. Ompelukone vai saumuri?
Ehdottomasti saumuri

2. Lempikaavasi?
OB Bert-body

3. Vähän sinne päin, vai millintarkkaa työtä?
Vähän sinne päin, eikä aina edes sinne päin

4. Mikä on tarpeellisin ompelutavarasi koneiden, lankojen ja kankaiden lisäksi?
Pinsetit

5. Omistatko paljon kankaita?
En, ostan yleensä, kun tulee idea tehdä jotain

6. Mikä on vanhin ostoksesi kangaskaapissa?
Olisko pari vuotta sitten ostettu hamekangas. Kaapista löytyy kyllä myös vaatteita 70-luvulta, joista olisi tarkoitus joskus taikoa jotain uutta.

7. Milloin aloitit blogin pitämisen ja miksi?
Noin kuukausi sitten. Ajattelin, että on kiva saada kaikki ompelukset yhteen paikkaan.

8. Millä kameralla otat kuvat blogiin?
Joko I-Phonella tai Canonin EOS-500D:llä

9. Tingitkö yöunista ompelun vuoksi?
En (no joskus joo)

10. Ehditkö harrastaa muuta ompelun ohella?
Toki, kaksi kertaa viikossa urheilua

11. Tykkäätkö napinläpien ompelusta?
En varsinaisesti tykkää mutta ei mulla ole niitä mitään vastaan. Helppoa hommaa.
 
----------------------------
 
1) Miksi päätit perustaa blogin?
 Kuten yllä sanottu, on kiva, että ompelukset on tallessa yhdessä paikkaa. Tokikin on kiva, että joku käy niitä myös katsomassa.

2) Mikä on mieleisin harrastuksesi?
 Leivonta ja ompelu
 
3) Kerro suurin onnistumisesi?
Pieni poika <3

4) Ketä suunnittelijaa fanitat?
 Voi jestas, en taida fanittaa ketään. Tunnenko mä edes ketään?

5) Mitä et haluaisi kenenkään tietävän?
 Fuskaan ompelussa aina, kun voin

6) Lempivärisi?
 musta

7) Kesän paras asia?
 lämpö

 8) Onko sinulla viherpeukaloa?
 Valitettavasti ei ollenkaan

 9) Mikä on parhaiten onnistunut käsityösi?
 Oma puku vanhojen tansseihin (täytyykin kaivaa siitä kuva tänne)
 
10) Podetko huonoa omaatuntoa, jos et päivitä blogiasi?
 Ehdottomasti

11) Mitä leivoit viimeksi?
Pääsiäiseksi sitruunakakun

 
 

Lisää käsilaukkuja

 
Kangas Ikeasta, kaava Amy Butlerin Cosmo
 
 
 Synttärilahja ystävälle.
Kangas Ikeasta, kaava jostain kassikirjasta
 

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kannet

Aiemmin tehdystä reunapehmusteesta jäi pieni pala yli tuota ihanaa kangasta, joten suunnittelin tekeväni neuvolakorttiin kannet. Meillä nuo suunnitelmat ja todellisuus ei aina ihan kohtaa, joten ei tullutkaan kansia neuvolakortiin mutta passi mahtui sentään sisään :)  Eipä tuo haittaa, toisesta kankaasta sain sitten ne neuvolakortinkin kannet toteutettua.
 
Passin kannet
 
 
 
Neuvolakortin kannet
 
 


 
 
 


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Pari pussukkaa

Tämän pussukan ompelin kokeilumielessä omalla kaavalla. Ei nyt ihan täydellinen malli mutta kyllä tämä omassa käytössä menee. On vielä sen verran korkea, että sisään mahtuu matkakoon shamppoo ym. pullot.
 
 
Tämä pussukka meni sitten lahjaksi miehen siskolle. Muoto on muuten hyvä mutta yläosa tuosta vetoketjun molemmista päistä hieman epäonnistunut.
 
 


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kauppakasseja

Muutamat kauppakassit on tullut tehtyä niin itselle, kuin sukulaisillekin.
 
 
 
 
 
 

 
 


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kastemekko

Meidän pieni kastettiin jo joulun alla mutta tässä kuva kastemekosta. Halusin mahdollisemman yksinkertaisen ja nuo vaaleansiniset nauhat on tarvittaessa myöhemmin helppo myös vaihtaa. Poika itse ei tainnut olla hamemiehiä, huusi merkon sovituksessa ja itse ristiäisissäkin :)
 
 
 
Kaavan mekkoon piirsin teepparista itse.
 
 
 
 
 

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Neliöpipo

Pipokokeilut jatkuu, tässä vol. 260. Miten musta neliöpipot on näyttänyt muiden tekeminä paljon paremmalle? Tuo sienikangas on kyllä niin ihana, että sillä voisi päällystää koko pienen pojan.

 
 

torstai 4. huhtikuuta 2013

Tunika

Olen jo useammassa blogissa ihaillut Onion 2035 tunikoita ja siihen ihastuneena päätin kokeilla sitä itsekin. Kaapista löytyi 1,5 metriä college kangasta (tai mitä lie), jonka päätin käyttää ensimmäiseen kokeiluun. Tunika on helppo tehdä ja kaava kiva mutta kangas ei sopinut siihen ollenkaan. Ihan liian paksua kangasta, joka ei laskeudu kunnolla eikä tunika siis oikein istu niin kun pitäisi. Tällainen tappijalka joutui ottamaan takakappaleesta sisään, että pääsin eroon rypyistä mutta ei tämä nyt ihan huono ole. Mikä lie mielenhäiriö sai vielä aplikoimaan tuon perhosen :)


 
 
Sekä kaulus, helma, että hihat on tikattu oranssilla langalla
 
 
Kaava Onion 2035, koko 38
 


keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kummallinen myssy

Mä olen jatkanut optimaalin pipokaavan kehittelyä ja tälläinen kokeilu valmistui eilen. Nauhat on siitä hyvät ettei pipo kiepu päässä mutta tässä mallissa tuli yläosasta liian leveä. Täytyy jatkaa kehittelyä.
 
 
 


tiistai 2. huhtikuuta 2013

Käsilaukkuja

Itselle on tullut tehtyä aika paljon käsilaukkuja. Varsinkin kesäisin näitä tulee käytettyä paljon.
 

Kangas Saksasta, kaava jostain kassikirjasta


Kangas Marimekolta, malli oma


Kangas Ikeasta, kaava jostain kassikirjasta