keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Haaste

Olen saanut haasteen sekä Hannella-, että Choko Kanel-blogeista. Olen todella huono tällaisten haasteiden kanssa mutta idea on sinänsä kiva, että saadaan myös uusia blogeja esille.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.
 
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
 
Mä vastaan kiltisti molempien kysymyksiin mutta haaste jää mun osalta siihen. Olisi kiva päästä nimittäin vielä ompelemaan, kun pieni poikakin jo nukkuu :) Tuolta ylhäältä voitte kuitenkin käydä tutustumassa molempien blogeihin.

1. Ompelukone vai saumuri?
Ehdottomasti saumuri

2. Lempikaavasi?
OB Bert-body

3. Vähän sinne päin, vai millintarkkaa työtä?
Vähän sinne päin, eikä aina edes sinne päin

4. Mikä on tarpeellisin ompelutavarasi koneiden, lankojen ja kankaiden lisäksi?
Pinsetit

5. Omistatko paljon kankaita?
En, ostan yleensä, kun tulee idea tehdä jotain

6. Mikä on vanhin ostoksesi kangaskaapissa?
Olisko pari vuotta sitten ostettu hamekangas. Kaapista löytyy kyllä myös vaatteita 70-luvulta, joista olisi tarkoitus joskus taikoa jotain uutta.

7. Milloin aloitit blogin pitämisen ja miksi?
Noin kuukausi sitten. Ajattelin, että on kiva saada kaikki ompelukset yhteen paikkaan.

8. Millä kameralla otat kuvat blogiin?
Joko I-Phonella tai Canonin EOS-500D:llä

9. Tingitkö yöunista ompelun vuoksi?
En (no joskus joo)

10. Ehditkö harrastaa muuta ompelun ohella?
Toki, kaksi kertaa viikossa urheilua

11. Tykkäätkö napinläpien ompelusta?
En varsinaisesti tykkää mutta ei mulla ole niitä mitään vastaan. Helppoa hommaa.
 
----------------------------
 
1) Miksi päätit perustaa blogin?
 Kuten yllä sanottu, on kiva, että ompelukset on tallessa yhdessä paikkaa. Tokikin on kiva, että joku käy niitä myös katsomassa.

2) Mikä on mieleisin harrastuksesi?
 Leivonta ja ompelu
 
3) Kerro suurin onnistumisesi?
Pieni poika <3

4) Ketä suunnittelijaa fanitat?
 Voi jestas, en taida fanittaa ketään. Tunnenko mä edes ketään?

5) Mitä et haluaisi kenenkään tietävän?
 Fuskaan ompelussa aina, kun voin

6) Lempivärisi?
 musta

7) Kesän paras asia?
 lämpö

 8) Onko sinulla viherpeukaloa?
 Valitettavasti ei ollenkaan

 9) Mikä on parhaiten onnistunut käsityösi?
 Oma puku vanhojen tansseihin (täytyykin kaivaa siitä kuva tänne)
 
10) Podetko huonoa omaatuntoa, jos et päivitä blogiasi?
 Ehdottomasti

11) Mitä leivoit viimeksi?
Pääsiäiseksi sitruunakakun

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti