tiistai 11. kesäkuuta 2013

Hellemekko

Mä olen joskus saanut äidiltäni kaksi käyttämätöntä Marimekon täyspitkää yöpaitaa, toinen äitin, toinen isän. Pitkään ne on tuolla hautuneet, kunnes nyt päätin tehdä niistä jotain kesäistä. Mä tykkään kovasti raidoista, varsinkin tämä sini-valkoraidallinen on tosi herkku. Ei muuta kuin sakset käteen ja leikkaamaan.


 
Tämä oli siis lähtötilanne. Helmaa olin jo aiemmin käyttänyt muissa vaatteissa.
 
 
Ja tällainen siitä sitten tuli. Tosi mukava päällä.
 
 
Kuminauha on ainoastaan etupuolella ja mun mielestä ihan ok näin. Seuraavaan malliin teen kuitenkin yläosasta hieman isomman, tähän kun unohdin leikata saumavarat. Hups.
 
 
Samalla ompelin vielä yhden t-paidan pienelle pojalle. Kangas oli palalaarista eikä riittänyt pituudeltaan, joten jouduin tekemään helmaan jatkopalan. Jos olisin ollut viisas niin olisin kohdistellut nuo kuviot paremmin mutta menee ihan näinkin. Mä tykkään tuosta kankaasta tosi paljon ja punainen sopii pienelle pojalle tosi hyvin.
 
 
Kaava oma
 

2 kommenttia: